Home
Your Language: en
Order novelty notification

Tuotekuva

Tamminen, J. K.: Estonian salaisuudet

€11.90
Tiedämmekö edelleenkään, mitä Estonialla todella tapahtui ja miksi? Matkustaja-autolautta M/S Estonian uppoaminen 28.syyskuuta 1994 oli järkyttävä uutinen koko maailmassa. Tapahtumasta on jatkuvasti kertynyt uutta ja ristiriitaista todistusaineistoa. J. K. Tamminen kuvaa koskettavasti onnettomuusyön tapahtumat, mutta ei tyydy kertaamaan jo aiemmin luettua. Vaikka Estonian upppoamisen mahdolliset syyt voidaan tyhjentävästi kirjata, jää avoimiksi monta kysymystä, joihin ei edelleenkään ole saatu vastausta. Miksi kaikkea hylyn tutkimuksissa taltioitua ei ole saatettu julkisuuteen? Miksi onnettomuuteen liittyviä asiakirjoja on useissa maissa julistettu vuosikausiksi salaisiksi? Miksi pintaan jo nostettu Estonian keulavisiirin tappi heitettiin takaisin mereen? Miksi aukko laivan kyljessä löydettiin vasta yli 20 vuotta laivan uppoamisen jälkeen, vaikka jotkut alukselta pelastuneet kertoivat siitä jo aiemmin? Miten nimilistoilta katosi sinne jo kertaalleen merkittyjen nimiä? On huhuttu sotatarvikkeiden kuljetuksista, kokaiinilasteista, Venäjän mafiasta, kadonneista kapteeneista ja jopa murhista.

Product Information

Product Name:
Tamminen, J. K.: Estonian salaisuudet
Release Date:
10.1.2023
Pull Date:
30.12.2026
Language:
Finnish
Publication Frequency:

Additional Information

Product Code:
884684
EAN Code:
9789523757424
Supplier:
Werner Söderström Osakeyhtiö / Minerva
OR

Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parantaakseen käyttökokemustasi navigoidessasi verkkosivustolla. Näistä evästeistä välttämättömiksi luokitellut evästeet tallennetaan selaimeesi, koska ne ovat välttämättömiä verkkosivuston perustoimintoja varten. Käytämme myös kolmansien osapuolien evästeitä, jotka auttavat meitä analysoimaan ja ymmärtämään, kuinka käytät tätä verkkosivustoa. Nämä evästeet tallennetaan selaimeesi vain suostumuksellasi. Sinulla on myös mahdollisuus poistaa nämä evästeet. Joidenkin näiden evästeiden poistaminen voi vaikuttaa käyttökokemukseen. Keräämme evästeitä, jotta ymmärtäisimme paremmin, miten kävijät käyttävät sivustoamme ja millainen sisältö ja tekniset ratkaisut heitä palvelevat parhaiten. Kävijätietojen analysointi auttaa meitä kehittämään sivustoamme entistä palvelevammaksi. Käytämme tietoja myös markkinoinnin ja myynnin kohdentamiseen. Voit hallinnoida evästeasetuksiasi alta. Lue lisää evästekäytännöistä.

Verkkosivumme tarvitsevat näitä evästeitä toimiakseen oikein. Ne mahdollistavat perustoimintoja, kuten lomakkeiden toiminnallisuuden, verkko-ostosten tekemisen, palvelujen käyttämisen sisään kirjautuneena tai chat-viestinnän asiakaspalvelumme kanssa. Voit estää näiden evästeiden käytön selaimesi asetuksista. Huomaathan, että silloin sivustomme ei kaikilta osin toimi suunnitellusti. Näihin evästeisiin ei tallenneta tunnistettavissa olevia henkilötietoja.

Analytiikan evästeet auttavat meitä seuraamaan sivustomme kävijäliikennettä, esimerkiksi kävijämääriä, liikenteen lähteitä ja kävijöiden kulkua sivustolla. Tämän kautta kehitämme sisältöjämme sekä seuraamme mainontamme tehokkuutta. Uutiskirjeistä keräämme tietoa, esimerkiksi kirjeiden avaajista.