Etusivu
Your Language: fi
Tilaa uutuusilmoitus

Tuotekuva

Harris, Kamala: Totuuden puolella

12,90 €
Totuus ratkaisee - silloinkin kun se tekee kipeää. Kamala Harris on kuin hip Hillary Clinton tai kuin politiikan Beyoncé. Kamala Harrisin muistelmissa henkilökohtainen rehellisyys loistaa jokaiselta sivulta. Harris kertoo, kuinka jamaikalais-intialaisen siirtolaisparin tyttärestä kasvaa Yhdysvaltojen ensimmäinen naispuolinen varapresidentti. Nainen, jonka rooli Joe Bidenin hallinnossa tulee olemaan näkyvämpi kuin yhdelläkään varapresidentillä häntä ennen. Harrisin vanhemmat olivat kansalaisoikeusliikkeen aktivisteja ja sieltä hänen maailmankuvansa ja arvonsa kumpuavat. Työssään syyttäjänä Harris tunnettiin tiukkana ammattilaisena, joka kuitenkin uskalsi antaa äänen yhteiskunnan äänettömille. Totuuden puolella -muistelmissaan hän pohtii oikeudenmukaisuutta, identiteettiä ja nais- ja rotukysymyksiä. Ja sitä, miten päätöksenteko perustetaan tiedolle ja totuudelle, ei mielipiteille. Hän kertoo äidistään, isästään ja miehestään ja antaa mestariluokan oppitunnin johtajuudesta vaikeina aikoina. Kamala D. Harris on Yhdysvaltojen varapresidentti. Hän aloitti uransa piirisyyttäjänä kotiosavaltiossaan Kaliforniassa, missä hän toimi myös oikeusministerinä. Harris oli kaikkien aikojen toinen Yhdysvaltojen senaattiin valittu musta nainen sekä nykyisessä tehtävässään ensimmäinen musta, ensimmäinen amerikanintialainen ja ensimmäinen nainen.

Tuotteen tiedot

Tuotteen nimi:
Harris, Kamala: Totuuden puolella
Ilmestynyt:
5.7.2022
Poistuu:
30.12.2025
Kieli:
suomi
Ilmestymistiheys:

Lisätiedot

Jakelukoodi:
882944
EAN-koodi:
9789510483787
Kustantaja:
Werner Söderström Osakeyhtiö
TAI

Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parantaakseen käyttökokemustasi navigoidessasi verkkosivustolla. Näistä evästeistä välttämättömiksi luokitellut evästeet tallennetaan selaimeesi, koska ne ovat välttämättömiä verkkosivuston perustoimintoja varten. Käytämme myös kolmansien osapuolien evästeitä, jotka auttavat meitä analysoimaan ja ymmärtämään, kuinka käytät tätä verkkosivustoa. Nämä evästeet tallennetaan selaimeesi vain suostumuksellasi. Sinulla on myös mahdollisuus poistaa nämä evästeet. Joidenkin näiden evästeiden poistaminen voi vaikuttaa käyttökokemukseen. Keräämme evästeitä, jotta ymmärtäisimme paremmin, miten kävijät käyttävät sivustoamme ja millainen sisältö ja tekniset ratkaisut heitä palvelevat parhaiten. Kävijätietojen analysointi auttaa meitä kehittämään sivustoamme entistä palvelevammaksi. Käytämme tietoja myös markkinoinnin ja myynnin kohdentamiseen. Voit hallinnoida evästeasetuksiasi alta. Lue lisää evästekäytännöistä.

Verkkosivumme tarvitsevat näitä evästeitä toimiakseen oikein. Ne mahdollistavat perustoimintoja, kuten lomakkeiden toiminnallisuuden, verkko-ostosten tekemisen, palvelujen käyttämisen sisään kirjautuneena tai chat-viestinnän asiakaspalvelumme kanssa. Voit estää näiden evästeiden käytön selaimesi asetuksista. Huomaathan, että silloin sivustomme ei kaikilta osin toimi suunnitellusti. Näihin evästeisiin ei tallenneta tunnistettavissa olevia henkilötietoja.

Analytiikan evästeet auttavat meitä seuraamaan sivustomme kävijäliikennettä, esimerkiksi kävijämääriä, liikenteen lähteitä ja kävijöiden kulkua sivustolla. Tämän kautta kehitämme sisältöjämme sekä seuraamme mainontamme tehokkuutta. Uutiskirjeistä keräämme tietoa, esimerkiksi kirjeiden avaajista.