Home
Your Language: en
Order novelty notification

Tuotekuva

Seong-ho, Ji: Pako jonka piti olla mahdoton

€11.90
Ji Seong-ho onnistui pakenemaan Pohjois-Koreasta tavalla, joka rohkeudessaan ja sinnikkyydessään hakee vertaistaan. Vaikeasti invalidisoitunut ja nälkiintynyt nuorukainen vaelsi Kiinan ja Kaakkois-Aasian halki vapauteen. Ji Seong-ho kasvoi Pohjois-Koreassa 1990-luvun pahimman nälänhädän aikaan. Hän näki, miten koulutovereiden pulpetit jäivät tyhjiksi, kun nämä yksi toisensa jälkeen kuolivat nälkään. Hengenpitimikseen 14-vuotias Ji vaihtoi junista varastamaansa hiiltä ruokaan mustassa pörssissä. Kunnes hän eräällä pihistysretkellä menetti nälästä tajuntansa ja jäi junan telomaksi. Ji menetti vasemman kätensä ja jalkansa. Elämisen edellytykset Pohjois-Koreassa muuttuivat heikoista olemattomiksi. Vuonna 2006 Ji lähti epätoivoiselta vaikuttaneelle pakomatkalle. Hän nilkutti isänsä tekemien kainalosauvojen varassa lähes 10 000 kilometrin matkan Etelä-Koreaan.

Product Information

Product Name:
Seong-ho, Ji: Pako jonka piti olla mahdoton
Release Date:
8.6.2021
Pull Date:
30.12.2024
Language:
Finnish
Publication Frequency:

Additional Information

Product Code:
896431
EAN Code:
9789523753310
Supplier:
MINERVA KUSTANNUS OY
OR

Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parantaakseen käyttökokemustasi navigoidessasi verkkosivustolla. Näistä evästeistä välttämättömiksi luokitellut evästeet tallennetaan selaimeesi, koska ne ovat välttämättömiä verkkosivuston perustoimintoja varten. Käytämme myös kolmansien osapuolien evästeitä, jotka auttavat meitä analysoimaan ja ymmärtämään, kuinka käytät tätä verkkosivustoa. Nämä evästeet tallennetaan selaimeesi vain suostumuksellasi. Sinulla on myös mahdollisuus poistaa nämä evästeet. Joidenkin näiden evästeiden poistaminen voi vaikuttaa käyttökokemukseen. Keräämme evästeitä, jotta ymmärtäisimme paremmin, miten kävijät käyttävät sivustoamme ja millainen sisältö ja tekniset ratkaisut heitä palvelevat parhaiten. Kävijätietojen analysointi auttaa meitä kehittämään sivustoamme entistä palvelevammaksi. Käytämme tietoja myös markkinoinnin ja myynnin kohdentamiseen. Voit hallinnoida evästeasetuksiasi alta. Lue lisää evästekäytännöistä.

Verkkosivumme tarvitsevat näitä evästeitä toimiakseen oikein. Ne mahdollistavat perustoimintoja, kuten lomakkeiden toiminnallisuuden, verkko-ostosten tekemisen, palvelujen käyttämisen sisään kirjautuneena tai chat-viestinnän asiakaspalvelumme kanssa. Voit estää näiden evästeiden käytön selaimesi asetuksista. Huomaathan, että silloin sivustomme ei kaikilta osin toimi suunnitellusti. Näihin evästeisiin ei tallenneta tunnistettavissa olevia henkilötietoja.

Analytiikan evästeet auttavat meitä seuraamaan sivustomme kävijäliikennettä, esimerkiksi kävijämääriä, liikenteen lähteitä ja kävijöiden kulkua sivustolla. Tämän kautta kehitämme sisältöjämme sekä seuraamme mainontamme tehokkuutta. Uutiskirjeistä keräämme tietoa, esimerkiksi kirjeiden avaajista.