Etusivu
Your Language: fi
Tilaa uutuusilmoitus

Tuotekuva

Eilittä, Anna-Maria: Kun olen poissa

9,90 €
Ihmiset eivät suotta suojele toisiaan salaisuuksiltaan, miettii Ilona, 45 vuotta, kuollut. Ilona on perheenäiti, vaimo ja äidinkielenopettaja, joka joutuu suojatiellä auton töytäisemäksi. Hän lyö päänsä katukivetykseen ja kuolee välittömästi. Itse tapahtumasta Ilona ei muista paljoakaan, mutta muistikuvat ruumiinavauspöydältä lähtien ovat hämmentävän kirkkaat. Ilonan tie vie ruumishuoneelta öiseen kaupunkiin ja lopulta kotiin rakkaiden luo seuraamaan näiden elämää. Ilonan on vaikeaa päästää irti, kun hän on saanut eläessään niin paljon. Ennen pitkää tilanne alkaa kuitenkin häiritä: Miksi hän ei pääse eteenpäin? Jäikö jotakin kesken? Välitilassa näkee kahteen eri suuntaan. Oikeastaan näkee enemmän kuin haluaisi mutta ei voi enää sanoa rakkailleen sanaakaan. Kaikki on jo sanottu ja tehty ? vai onko sittenkään? Ilona osaa olla kiitollinen siitä, mitä elämä hänelle antoi. Hän ymmärtää iloita myös jatkoajastaan ja mahdollisuudesta tutustua läheisiinsä silloin, kun he eivät tiedä hänen katselevan. Mutta toisaalta: Onko lohdullista vai loukkaavaa huomata rakkaiden suojelleen häntä? Onko surullisempaa nähdä heidän kaipaavan häntä vai jatkavan tyytyväisinä elämäänsä?

Tuotteen tiedot

Tuotteen nimi:
Eilittä, Anna-Maria: Kun olen poissa
Ilmestynyt:
11.2.2020
Poistuu:
9.3.2021
Kieli:
suomi
Ilmestymistiheys:

Lisätiedot

Jakelukoodi:
892091
EAN-koodi:
9789523006492
Kustantaja:
Atena Kustannus Oy
TAI

Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parantaakseen käyttökokemustasi navigoidessasi verkkosivustolla. Näistä evästeistä välttämättömiksi luokitellut evästeet tallennetaan selaimeesi, koska ne ovat välttämättömiä verkkosivuston perustoimintoja varten. Käytämme myös kolmansien osapuolien evästeitä, jotka auttavat meitä analysoimaan ja ymmärtämään, kuinka käytät tätä verkkosivustoa. Nämä evästeet tallennetaan selaimeesi vain suostumuksellasi. Sinulla on myös mahdollisuus poistaa nämä evästeet. Joidenkin näiden evästeiden poistaminen voi vaikuttaa käyttökokemukseen. Keräämme evästeitä, jotta ymmärtäisimme paremmin, miten kävijät käyttävät sivustoamme ja millainen sisältö ja tekniset ratkaisut heitä palvelevat parhaiten. Kävijätietojen analysointi auttaa meitä kehittämään sivustoamme entistä palvelevammaksi. Käytämme tietoja myös markkinoinnin ja myynnin kohdentamiseen. Voit hallinnoida evästeasetuksiasi alta. Lue lisää evästekäytännöistä.

Verkkosivumme tarvitsevat näitä evästeitä toimiakseen oikein. Ne mahdollistavat perustoimintoja, kuten lomakkeiden toiminnallisuuden, verkko-ostosten tekemisen, palvelujen käyttämisen sisään kirjautuneena tai chat-viestinnän asiakaspalvelumme kanssa. Voit estää näiden evästeiden käytön selaimesi asetuksista. Huomaathan, että silloin sivustomme ei kaikilta osin toimi suunnitellusti. Näihin evästeisiin ei tallenneta tunnistettavissa olevia henkilötietoja.

Analytiikan evästeet auttavat meitä seuraamaan sivustomme kävijäliikennettä, esimerkiksi kävijämääriä, liikenteen lähteitä ja kävijöiden kulkua sivustolla. Tämän kautta kehitämme sisältöjämme sekä seuraamme mainontamme tehokkuutta. Uutiskirjeistä keräämme tietoa, esimerkiksi kirjeiden avaajista.