Etusivu
Your Language: fi
Tilaa uutuusilmoitus

Tuotekuva

Riley, Lucinda: Kuun sisar

12,90 €
Huikeaan maailmanmenestykseen nousseen Seitsemän sisarta -kirjasarjan odotettu viides osa. Lucinda Rileyn uutuusromaani Kuun sisar vie Tiggyn tarinan mukana uskomattomalle matkalle Skotlannin ylängöiltä Espanjan Granadaan ja Etelä-Amerikasta New Yorkin parrasvaloihin. Tiggy D'Aplièse on aina luottanut intuitioonsa, eikä hän epäröi tarttua lordi Charlie Kinnairdin tarjoukseen lähteä villieläinten hoitajaksi syrjäiseen kartanoon Skotlannin ylämaille. Tiggyn on vaikea käsitellä adoptioisänsä Papa Saltin kuolemaa, sillä hänestä tuntuu kuin tämä olisi edelleen läsnä. Lumisessa Skotlannissa Tiggy löytää lopulta jäljet omille juurilleen, Andalusian auringon lämpöön. Toukokuisena yönä vuonna 1912 syntyy Sacromonten romaniyhteisöön kitaroiden sävelten saattelemana pieni, tulisieluinen tyttölapsi. Lucìa kasvaa kaunottareksi ja tanssii, tanssii niin kuin ei kukaan muu. Hänen helmansa hulmahduksessa ja hänen korkojensa iskuissa on sellaista paloa ja taikaa, että New Yorkin showtaivaan tähdetkin ovat polvillaan tämän tinkimättömän flamencotaiteilijan edessä.

Tuotteen tiedot

Tuotteen nimi:
Riley, Lucinda: Kuun sisar
Ilmestynyt:
8.12.2020
Poistuu:
30.12.2023
Kieli:
suomi
Ilmestymistiheys:
0 vuodessa

Lisätiedot

Jakelukoodi:
894774
EAN-koodi:
9789523761858
Kustantaja:
Werner Söderström Osakeyhtiö / Bazar
TAI

Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parantaakseen käyttökokemustasi navigoidessasi verkkosivustolla. Näistä evästeistä välttämättömiksi luokitellut evästeet tallennetaan selaimeesi, koska ne ovat välttämättömiä verkkosivuston perustoimintoja varten. Käytämme myös kolmansien osapuolien evästeitä, jotka auttavat meitä analysoimaan ja ymmärtämään, kuinka käytät tätä verkkosivustoa. Nämä evästeet tallennetaan selaimeesi vain suostumuksellasi. Sinulla on myös mahdollisuus poistaa nämä evästeet. Joidenkin näiden evästeiden poistaminen voi vaikuttaa käyttökokemukseen. Keräämme evästeitä, jotta ymmärtäisimme paremmin, miten kävijät käyttävät sivustoamme ja millainen sisältö ja tekniset ratkaisut heitä palvelevat parhaiten. Kävijätietojen analysointi auttaa meitä kehittämään sivustoamme entistä palvelevammaksi. Käytämme tietoja myös markkinoinnin ja myynnin kohdentamiseen. Voit hallinnoida evästeasetuksiasi alta. Lue lisää evästekäytännöistä.

Verkkosivumme tarvitsevat näitä evästeitä toimiakseen oikein. Ne mahdollistavat perustoimintoja, kuten lomakkeiden toiminnallisuuden, verkko-ostosten tekemisen, palvelujen käyttämisen sisään kirjautuneena tai chat-viestinnän asiakaspalvelumme kanssa. Voit estää näiden evästeiden käytön selaimesi asetuksista. Huomaathan, että silloin sivustomme ei kaikilta osin toimi suunnitellusti. Näihin evästeisiin ei tallenneta tunnistettavissa olevia henkilötietoja.

Analytiikan evästeet auttavat meitä seuraamaan sivustomme kävijäliikennettä, esimerkiksi kävijämääriä, liikenteen lähteitä ja kävijöiden kulkua sivustolla. Tämän kautta kehitämme sisältöjämme sekä seuraamme mainontamme tehokkuutta. Uutiskirjeistä keräämme tietoa, esimerkiksi kirjeiden avaajista.