Etusivu
Your Language: fi
Tilaa uutuusilmoitus

Tuotekuva

Saari, Tiina & Majamaa, Maiju: Ei jälkeäkään

10,90 €
Mitä tapahtui 16-vuotiaalle Raisa Räisäselle Tampereen yössä 20 vuotta sitten? Mihin raumalainen 18-vuotias Markus Leväniemi katosi ruotsinlaivalta aamuyöllä? Missä on nastolalainen perheenäiti Hilkka Laitinen?Ei jälkeäkään kertoo yhdentoista kadonneen suomalaisen tarinan. Osa heistä on yhä kadoksissa, osa on löytynyt tavalla tai toisella. Yhdelläkään tarinalla ei ole onnellista loppua.Uutismaailmassa traagiset katoamiset pysäyttävät hetkeksi, mutta unohtuvat ajallaan. Ei jälkeäkään luo kadonneiden elämästä moniulotteisen ja totuudenmukaisen kuvan.Tarinat on koostettu pääosin poliisin ja kadonneiden läheisten haastatteluiden pohjalta. Kirjassa pohditaan myös katoamisten taustalla olevia mahdollisia syitä ja sitä, miten kadonneen omaiset selviävät surun, epätietoisuuden ja hämmennyksen myllerryksessä. Jos kadonnutta ei löydy, surutyö ei voi kunnolla alkaa. Läheiset jatkavat etsimistä. Kirjassa jäljettömiin kadonneiden, myöhemmin löydettyjen ja heidän läheistensä tarinat säilyvät - ne eivät pääse unohtumaan.

Tuotteen tiedot

Tuotteen nimi:
Saari, Tiina & Majamaa, Maiju: Ei jälkeäkään
Ilmestynyt:
11.5.2021
Poistuu:
30.12.2024
Kieli:
suomi
Ilmestymistiheys:

Lisätiedot

Jakelukoodi:
895961
EAN-koodi:
9789523517882
Kustantaja:
INTO KUSTANNUS OY
TAI

Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parantaakseen käyttökokemustasi navigoidessasi verkkosivustolla. Näistä evästeistä välttämättömiksi luokitellut evästeet tallennetaan selaimeesi, koska ne ovat välttämättömiä verkkosivuston perustoimintoja varten. Käytämme myös kolmansien osapuolien evästeitä, jotka auttavat meitä analysoimaan ja ymmärtämään, kuinka käytät tätä verkkosivustoa. Nämä evästeet tallennetaan selaimeesi vain suostumuksellasi. Sinulla on myös mahdollisuus poistaa nämä evästeet. Joidenkin näiden evästeiden poistaminen voi vaikuttaa käyttökokemukseen. Keräämme evästeitä, jotta ymmärtäisimme paremmin, miten kävijät käyttävät sivustoamme ja millainen sisältö ja tekniset ratkaisut heitä palvelevat parhaiten. Kävijätietojen analysointi auttaa meitä kehittämään sivustoamme entistä palvelevammaksi. Käytämme tietoja myös markkinoinnin ja myynnin kohdentamiseen. Voit hallinnoida evästeasetuksiasi alta. Lue lisää evästekäytännöistä.

Verkkosivumme tarvitsevat näitä evästeitä toimiakseen oikein. Ne mahdollistavat perustoimintoja, kuten lomakkeiden toiminnallisuuden, verkko-ostosten tekemisen, palvelujen käyttämisen sisään kirjautuneena tai chat-viestinnän asiakaspalvelumme kanssa. Voit estää näiden evästeiden käytön selaimesi asetuksista. Huomaathan, että silloin sivustomme ei kaikilta osin toimi suunnitellusti. Näihin evästeisiin ei tallenneta tunnistettavissa olevia henkilötietoja.

Analytiikan evästeet auttavat meitä seuraamaan sivustomme kävijäliikennettä, esimerkiksi kävijämääriä, liikenteen lähteitä ja kävijöiden kulkua sivustolla. Tämän kautta kehitämme sisältöjämme sekä seuraamme mainontamme tehokkuutta. Uutiskirjeistä keräämme tietoa, esimerkiksi kirjeiden avaajista.