Etusivu
Your Language: fi
Tilaa uutuusilmoitus

Tuotekuva

Marttinen, Eero: Veikko Huovisen elämä - hiljaisen hymyn mies

11,90 €
Suomalaisten rakastaman suosikkikirjailijan Veikko Huovisen (1927-2009) syntymästä tulee tänä vuonna 90 vuotta. Metsänhoitaja Huovinen ponkaisi julkisuuteen toisella teoksellaan Havukka-ahon ajattelija vuonna 1952 ja heittäytyi vapaaksi kirjailijaksi vuonna 1957. Uran aikana syntyivät muun muassa kirjat Veitikka, Lampaansyöjät, Joe-setä, Konstan Pylkkerö, Hamsterit, Koirankynnen leikkaaja ja Lentsu. Ihmisenä Huovinen jäi kuitenkin tuntemattomaksi, vaikka joutuikin julkisuuteen kirjailijavuosinaan. Hän sai kulkea vaikkapa Helsingin kaduilla huomiota herättämättä ja pystyi seuraamaan sivusta ihmisten tekemisiä. Hiljaisen hymyn mies piirtää henkilökuvan Veikko Huovisen elämästä alusta loppuun. Tässä kirjassa Huovinen esiintyy omin sanoin ja lisäksi häntä valotetaan tuttujen, ystävien ja kavereiden näkökulmasta. Eero Marttinen on kulttuurijournalistiuransa lisäksi toimittanut kulttuurialan antologioita ja kirjoittanut ja toimittanut parikymmentä kirjaa, joista tunnetuimmat kertovat Kalle Päätalosta, elokuvaohjaaja Mikko Niskasesta, olympiavoittaja Heikki Savolaisesta ja korpikirjailija Ilmari Kiannosta. Huoviseen Marttinen tutustui vuonna 1967, ystävystyi hänen kanssaan ja ystävykset pitivät yhteyttä kirjailijan kuolemaan saakka. Suuri osa kirjan valokuvista on Eero Marttisen kotiarkistosta.

Tuotteen tiedot

Tuotteen nimi:
Marttinen, Eero: Veikko Huovisen elämä - hiljaisen hymyn mies
Ilmestynyt:
15.10.2019
Poistuu:
3.6.2020
Kieli:
suomi
Ilmestymistiheys:

Lisätiedot

Jakelukoodi:
891424
EAN-koodi:
9789523511675
Kustantaja:
INTO KUSTANNUS OY
TAI