Ympäristöystävällisempiä kuljetuksia

Viimeisimmät artikkelit

Lehtipisteen lehtijakelut ovat siirtyneet sähköautoilla jaettavaksi suurimmissa kaupungeissa. Ympäristötyö on edennyt suunniteltua nopeammin.

Lehtipiste-konsernin ympäristöohjelma on edennyt suunniteltua nopeammin. Vastuullisuustyön painopisteenä ovat hiilijalanjäljen pienentämiseen tähtäävät toimenpiteet ja lehtijakelua onkin saatu siirrettyä sähköautoilla tapahtuvan jakelun piiriin seitsemällä paikkakunnalla. Sähköautoilla tapahtuva jakelu vähentää keskusta-alueiden päästöjä ja jakelusta syntyviä meluhaittoja. Sähköautoilla tapahtuvan jakelun lisäksi kuljetuksissa on siirrytty käyttämään uusiutuvaa polttoainetta ja sitä kautta lehtijakelun päästöt ovat valtakunnallisestikin merkittävästi vähentyneet. ”Näin nopean ympäristöohjelman etenemisen ovat mahdollistaneet loistavat kumppanimme, jotka ovat investoineet sähköiseen kuljetuskalustoon”, kertoo Lehtipisteen logistiikkajohtaja Juha Tiittanen.

Osana vastuullisuutta huomioidaan jakelun reittisuunnittelussa edelleen turhien ajokilometrien välttäminen – siitäkin huolimatta, että kuljetukset tapahtuvat yhä enemmän sähköllä ja uusiutuvia polttoaineita käyttämällä.
Lehtipisteen logistiikkaan keskittynyt liiketoimintayksikkö, Pakettipiste, kuljettaa koko maassa lehtijakelun lisäksi esimerkiksi autoteollisuuden ja terveydenhuollon lähetyksiä kasvavalle asiakasmäärälle.

 

Helsingin ydinkeskustassa paketit jaetaan Volkswagen ID. Buzz Cargo täyssähköisellä pakettiautolla.